Teatteri

Jalostamo² on vapaa helsinkiläinen teatteriryhmä, jonka taiteellisina johtajina toimivat näyttelijä Anna Lipponen sekä valosuunnittelija-lavastaja Petri Tuhkanen. Ryhmä tuottaa vuosittain 1-2 uutta teosta. Taiteelliset johtajat kutsuvat ohjaajan sekä muun työryhmän produktiokohtaisesti kokoon valitsemansa esitysaiheen ympärille. Ryhmä on perustettu vuonna 2012 ja se toimi kollektiivimuotoisena vuoteen 2017 asti. Vuodesta 2016 kansainväliset yhteistuotannot ovat olleet Jalostamo²n yksi merkittävimmistä peruslähtökohdista.

Jalostamo² tekee taiteellisesti tinkimätöntä teatteria, joka kommunikoi tämän hetkisen yhteiskunnan kanssa. Tarkoituksena on luoda taiteelliselle teatterille muotoa, joka ei ole sidottu valtion rajoihin, tiettyyn teatteritilaan tai kieleen. Myös suomalaisen kulttuurin vienti on ryhmän keskeinen tavoite.

Vuoden 2018 yhteistyökumppanit: Teater NO99, Teatterin tiedotuskeskus – Tinfo, Suomen Kansallisteatteri

Toimintaa tukevat vuonna 2018: Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto, Suomalais-virolainen kulttuurirahasto

  • Petri Tuhkanen, taiteellinen johtaja

    Tuhkanen (TeM) valmistui Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun koulutusohjelmasta vuonna 2016. Hän on työskennellyt laajasti niin pienten vapaiden ryhmien kanssa kuin myös suurten kansainvälisten tuotantojen parissa. Jalostamo²n lisäksi Tuhkasen valosuunnitteluja on nähty mm. KOM-teatterissa, Zodiakissa, Viiruksessa sekä Kotkan kaupunginteatterissa. Vuodesta 2015 Tuhkanen on tehnyt yhteistyötä myös maineikkaan virolaisen Theatre NO99:n kanssa. Hänen suunnittelutöihinsä kuuluvat myös laajat valaistusprojektit suomalaisilla musiikkifestivaaleilla kuten Flow ja Ruisrock sekä Lux Helsinki -valofestivaaleilla.

    Petri Tuhkanen, taiteellinen johtaja

  • Anna Lipponen, taiteellinen johtaja

    Lipponen (TeM) valmistui Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitos NÄTY:ltä vuonna 2009. Tämän jälkeen hän on työskennellyt Jalostamo²n produktioiden lisäksi useissa laitosteattereissa mm. Helsingin, Kotkan, Kuopion ja Vaasan kaupunginteattereissa. Lisäksi Lipponen muistetaan mm. Kaarina Koskelan roolista elokuvassa Täällä Pohjantähden alla 2 sekä YLEn Uusi päivä -sarjasta. Näyttelemisen lisäksi Lipponen on toiminut Jalostamo²n tuotannollisena vastaavana 2012-17. Hän on myös kirjoittanut näytelmän Kädettömät, jonka Jalostamo-kollektiivi toteutti yhteistyössä Eesti Draamateaterin ja Lahden kaupunginteatterin kanssa vuonna 2016.

    Anna Lipponen, taiteellinen johtaja

  • Jaakko Lenni-Taattola, tuottaja

    Lenni-Taattola (FM) valmistui Tampereen yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen oppiaineesta 2013. Hän on koordinoinut kansainvälisiä esittävän taiteen ja kulttuuriviennin projekteja niin Susanna Leinonen Companylla kuin Tutkivan teatterityön keskus T7:lla (Tampereen yliopisto). Viimeksi mainitussa Lenni-Taattola hallinnoi pohjoismaista Theatre & New Technology -asiantuntijaverkostoa yhdessä Ruotsin kansallisen näyttämön Riksteaternin kanssa.

    Jaakko Lenni-Taattola, tuottaja